VUOHIJÄRVEN JÄRVISIIKA Coregonus Nilssoni VAL.(C.Oxyrhunchus)

Vuohijärven järvisiian pyynti viljelytarkoituksiin käynnistyi 1978 Toivo Hietavirran toimesta. Jatkokasvatettuja poikasia istutettiin useisiin Kymenlaakson ja lähialueiden järviin. Hyvät istutustulokset ja kalojen koko saivat mainetta. Vuonna 1996 Kymenlaakson kalatalouskeskus alkoi jatkamaan emopyyntiä ja jatkokasvatusta Kulilammen luonnonravintolammikossa. Kalatalouskeskuksella on nykyään vuokralammikoita käytössään 7 kpl yhteispinta-alaltaan 16 ha. Lammikot sijaitsevat Jaalassa, Valkealassa ja Kangasniemellä. Luonnonravintokasvatuksessa ollaan luonnon armoilla ja kasvatustuotanto on vaihdellut 20 - 80 kg/ ha. Takaisinsaanti on vaihdellut 16 - 70% välillä.

Mäntyharjun reitillä oleva Vuohijärvi (8500 ha) on järvisiian elinympäristönä varmasti ihanteellinen. Vesi on kirkasta ja syvyyttä parhaimmillaan on 64 m. Keskisyvyys on 15 m tienoilla. Voikosken ja Siikakosken luusuan lisäksi virtaavia salmia ja kapeikkoja löytyy runsaasti.
Järvisiian kutuaika ajoittuu loka- marraskuun vaihteeseen. Emokalat pyydetään 2 - 4 viikon aikana Voikosken virta-alueelta. Lisääntymistä tapahtuu todennäköisesti ympäri järveä, tästä on saatu viitteitä kalastajilta jotka ovat saaneet kutuvalmiita kaloja muualta kuin Voikosken läheltä. Mätiä sukuvalmiissa naaraskalassa on 80 - 100000 kpl/ litra. Järvisiikojen siivilähammasluku on ollut keskimäärin n. 41. Poikaset kuoriutuvat huhtikuun lopulla ja alkavat aktiivisesti etsiä kasvi- ja eläinplanktonia ravinnokseen. Ensimmäisen kesän jälkeen siikojen ravintona ovat surviaissääskien eri kehitysvaiheet, järvikatkat, kotilot, simpukat ,vesiperhoset, suursurviaiset ja kaloista lähinnä kuore. Kuoretta syövät siiat kasvavat yleensä isoiksi (suurimmat jopa 5 kiloisia).

Järvisiiat ovat melko pitkäikäisiä, emokaloista on määritetty yli 13-vuotiaita yksilöitä ja vanhin määritetty yksilö on ollut 17-vuotias. Järvisiikojen syönnösvaelluksista on vähän tietoa. Vuohijärvessä järvisiikakanta on säilynyt hyvänä.
Vuonna 1999 käynnistyi selvitys emokalaviljelyssä olevien ja luonnonvaraisten siikakantojen geneettisten erojen kartoittamisesta mikrosatelliittimenetelmällä. Yhteistyötahoina hankkeessa ovat eri kalatalouden sektorilla toimivien lisäksi Riistan- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Helsingin yliopiston Ekologian ja systematiikan laitos sekä Upsalan yliopiston Evoluutiobiologian laitos. Luonnonvaraisista järvisiikakannoista Vuohi- ja Simpeleenjärven järvisiiat pääsivät mukaan tutkimukseen. Tutkija Teija Aho on vastasi aineistojen käsittelystä ja tulkinnasta.

Vuohijärven järvisiikojen geneettistä monimuotoisuutta verrattiin läheisten kantojen monimuotoisuuteen ja mahdolliset geneettiset erot kantojen välillä testattiin tilastollisesti. Monimuotoisuustaso (geenimuotojen määrä) oli kaikkien vertailtujen luonnonkantojen (Vuohijärven järvisiika, Simpeleenjärven järvisiika ja Kymijoen vaellussiika) osalta korkea, eikä merkittäviä eroja kantojen välillä ilmennyt. Luonnonkantojen efektiivinen populaatiokoko oli korkein Vuohijärven järvisiioilla ja alhaisin Simpeleenjärven järvisiioilla. Vuohijärven järvisiikojen heterotsygotia-aste (83%) vastaa geenidiversiteettiä eli odotettua heterostsygotia-astetta (86%). Täten kannassa ei ole merkkejä geneettisestä pullonkaulasta tai sukusiitoksesta. Muiden kantojen osalta oli havaittavissa heterotsygotia alijäämää. Sukusiitos ja kantojen sekoittuminen voivat viitata tähän.

Geenimuototestin mukaan Vuohijärven siiat ovat geneettisesti erilaistuneita paitsi suurten jokien vaellussiikojen kanssa, joissa on merkkejä kantojen sekoittumisesta. Vuohijärven kanta muodostaa oman haaran. Lähimmäksi sitä sijoittuvat Pielisjoen ja Koitajoen planktonsiiat, mikä on maantieteellisesti selitettävissä, sekä Kallunkijärven pohjasiika. Omana teoriana olen ajatellut vesiyhteyttä Baltian jääjärven ja Yoldianmeren muodostumisen aikoina, joka selittää geneettistä läheisyyttä. Yhteenvetona voidaan todeta, että Vuohijärven järvisiikaa voidaan pitää geneettisesti omana ryhmänään. Geneettisen monimuotoisuuden taso on hyvä eikä kannassa ole merkkejä geneettisestä pullonkaulasta eli siitä että lisääntyvien yksilöiden määrä olisi jossain vaiheessa romahtanut. Myöskään sisäsiitoksesta ei löytynyt merkkejä. Geneettiset etäisyydet muihin siikakantoihin ovat kuitenkin alhaiset. Viiden mikrosatelliittipaikan muuntelevuus on ollut riittävä kantojen välisten erojen selvittämiseen.